Perjantailentokone XIX

Tämän viikon perjantailentokone tuo tuulahduksen ilmailun kultaiselta vuosikymmeneltä. Tämä 1930-luvun nopea yksimoottorinen lentokone oli kuuluisan Jack Northrop ensimmäisiä konetyyppejä omassa lentokonetehtaassa. Tämä Ruotsissakin käytössä ollut lentokone on: Northrop Gamma

Jack Northrop vastasi 1920-luvulla Lockheedin menestyneen Vega-koneperheen suunnittelusta. Lähdettyään Lockheedilta, ja perustettuaan oman lentokonetehtaan Northrop ryhtyi soveltamaan oppimaansa yksimoottorisiin posti- ja matkustajalentokoneisiin. Ensimmäinen konetyyppi oli vuonna 1930 ensilentonsa lentänyt Northrop Alpha. Koneessa esiteltiin ensimmäistä kertaa sellaisia uutuuksia kuin rungon ja siiven tyven muotosuojat ja jäänpoistokumit. Alpha-koneita rakennettiin 17 kappaletta.

Northrop Gamma syntyi Alphan jatkokehitelmänä 1930-luvun alussa. Se jakoi edeltäjänsä aerodynaamiset ominaisuudet. Gamma lensi ensimmäisen kerran vuonna 1932. Koneita valmistettiin 1930-luvun aikana kaikkiaan 60 kappaletta. Näistä suurin osa oli Gamma 2E -versiota, jota käytti kevyenä pommikoneen Kiinan tasavalta. Kiinan koneiden lisäksi yksittäisiä koneita valmistettiin eri lentoyhtiöille, ja yksityisille tilaajille.

Ehkä kuuluisin näistä koneista oli Lincoln Ellsworthin vuosina 1834-35 kolmella Antarktiksen matkalla käyttämä Polar Star. Kone Jouduttiin palauttamaan kaksi kertaa Yhdysvaltoihin korjattavaksi, kolmas onnistunut matka tehtiin vuonna 1935. Syksyllä 1935 koneella yritettiin ensimmäistä Antarktiksen ylilentoa, mutta yritys päättyi vain 40km ennen määränpäätä polttoaineen loppumiseen. Kone on tänä päivänä näytteillä National Air and Space Museumissa Washingtonissa.

Myös kuuluisa miljonääri-ilmailija Howard Hughes lensi Northrop Gamma -koneella 1930-luvulla. Suomea lähin Gamman käyttäjämaa oli Ruotsi. AB Aerotransport käytti yhtä Gamma-konetta vuosina 1934-36. Junkers-koneita käyttänyt Aero Oy ei lähtenyt mukaan hankkimaan Northrop-koneita postikoneiksi.

Gamma 2F -versio oli koneen rynnäkköpommittajaversio. Se kehitettiin U.S. Army Air Corpsille 1930-luvun puolivälissä. Konetyyppi meni sarjavalmistukseen tyyppimerkinnällä Northrop A-17. Koneessa oli uusi pyrstöosa, ohjaamo ja laskusiivekkeet siivissä. Koneita rakennettiin yli 400 kappaletta, ja se oli käytössä aina toisen maailmansodan loppuun saakka.

 

 

 

northrop_delta_se-adi_halland_came_to_aba_1934_and_gamma_se-adw_smaland

northrop_gamma_2a_x-12265-_northrop_gamma_2a_texaco_16539446743

northrop_gamma_2a_nr-12265_16537176044

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *