Perjantailentokone VI

Ilmailuklassikko esittelee perjantailentokone-sarjassa todella ajankohtaisen lentokoneen. Lentokoneen joka on ollut USA:n ilmapuolustuksen selkäranka 1970-luvulta, lentokoneen joka on osallistunut tosi toimiin, lentokone joka on näinä päivänä enemmän kuin mielenkiintoinen myös Suomessa. Tämä lentokone on F-15 Eagle.

USA:ssa käytiin 1960-luvun puolessavälissä keskustelua Vietnamin sodan kokemuksien soveltamisesta uusien lentokoneiden suunnitteluun. Tapetilla oli erityisesti konetyyppien jako hävittäjäpommittajiin, ja ilmaherruushävittäjiin.

USA koki Vietnamissa vaikeuksia F-4 Phantom -koneitten kanssa. F-4 oli vaikeuksissa kevyempiä ja liikehtimiskykyisempiä hävittäjiä vastaan. 1960-luvun lopulla USA:ssa oli meneillään F-X-ohjelma uuden hävittäjän suunnittelemiseksi. Samaan aikaan ”Fighter Mafia”, eli joukko ilmavoimien upseereita, ja lentokoneteollisuuden edustajia ajoivat kevyempää, nopeampaa ja liikehtimiskykyisempää hävittäjäkonseptia. Tämän aikakauden hedelmiä ovat F-14, F-15, F-16, tietyiltä osin myös F/A-18. 1960-luvun lopulla luotiin suuntaviivat modernille ilmaherruushävittäjälle.

Vauhtia keskusteluun USA:ssa antoi MiG-25:n tulo palveluskäyttöön 1960-luvun lopulla. USA tarvitsi uuden ilmaherruushävittäjän. Uuden hävittäjän vaatimukset julkaistiin vuonna 1968. Koneelta odotettiin kahta moottoria, 2.5 Machin nopeutta ja ilmasta-ilmaan toimintakyky asetettiin etusijalle. Neljä valmistajaa lähti mukaan tarjoamaan uutta hävittäjää. Näistä McDonnell Douglas valittiin vuoden 1968 joulukuussa.

McDonnell Douglasin ehdotus muistutti paljon laivaston VXF-ohjelman konetta, josta tuli F-14. McDonnell Douglasin koneessa oli kiinteä siipi verrattuna F-14-koneeseen. F-15 tyyppimerkinnän saanut kone lensi ensimmäisen kerran vuonna 1972, ja ensimmäinen sarjakone luovutettiin marraskuussa 1974.

Vuosina 1972-79 tuotannossa oli kaksi versiota: F-15A (hävittäjä) ja F-15B (kaksipaikkainen koulukone). Paranneltu F-15C oli tuotannossa vuosina 1979-85, samaan aikaan valmistettiin myös paranneltua F-15D-koulukonetta.

1980-luvulla F-15 siirtyi monitoimihävittäjäksi F-15 Strike Eagle -versiolla. Vuonna 1988 palveluskäyttöön tullut versio mahdollisti koneen toimimisen myös maamaaleja vastaan. F-22 Raptorin käyttöönotto vuonna 2005 ei ole syrjäyttänyt F-15:sta, konetyypin oin suunniteltu olevan käytössä pitkälle 2020-lukua. F-15C-version päivittämisestä (F-15 2040C) on olemassa suunnitelmia.

F-15 on ollut myös menestynyt vientituote. Konetta on viety Israeliin, Japaniin ja Saudi-Arabiaan. Ensimmäistä kertaa taistelutoimiin F-15 pääsi Israelissa vuonna 1979 maan hyökätessä palestiinalaiskohteisiin Libanonissa. 1990-luvun alussa USA:n F-15-koneet osallistuivat Persianlahden sotaan. F-15-koneiden kerrotaan saavuttaneen 104 ilmavoittoa (kaikki käyttäjämaat, eniten voittoja israelilaisilla koneilla), ja ainoatakaan F-15-konetta ei ole menetetty ilmataistelussa.

F-15 on näinä päivän kuuma peruna Suomessa. Yhdysvaltain Oregonin kansalliskaartin osasto tekee laivuevierailun Karjalan lennoston Rissalan tukikohtaan 9.–20. toukokuuta. Karjalan lennoston Hävittäjälentolaivue 31: isännöimän vierailun aikana järjestetään ilmataisteluharjoitteluun keskittyviä lentokierroksia, joihin osallistuu kahdeksan ilmavoimien Hornet-monitoimihävittäjää sekä kansalliskaartin F-15 -koneita. Osaan kierroksista liittyy myös ilmatankkaustoimintaa. Laivuevierailun aikana F-15 -koneet osallistuvat myös Suomen ja Ruotsin ilmavoimien väliseen Cross Border Training (CBT) -harjoitustoimintaan.

Jätetään suurtavaltapolitiikan miettiminen hetkeksi, ja keskitytään lentokoneeseen. Lentokone on aina lentokone riippumatta siitä minkä maan kansallisuustunnuksia se kantaa.

 

 

 

 

 

 

2 thoughts on “Perjantailentokone VI

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *