Cooper Vane

Tarina lentokonekaappaajasta joka katosi historian hämärään lienee monelle tuttu. Mutta kerrataan tämä tarina vielä. Illalla 24.11.1971 nousi Portlandissa Northwest Orientalin Boeing 727 -koneeseen matkustaja joka käytti nimeä Dan Cooper.

dbcooper

Nousun jälkeen tämä matkustaja ojensi lentoemännälle lapun, jota emäntä ei heti lukenut. Kun lentoemäntä kulki uudelleen matkustajan ohi, tämä kehotti lukemaan lapun. Lapun teksti kertoi koneen olevan kaapattu, ja että matkustajalla oli salkussaan pommi. Myös vaatimukset oli kirjattu lappuun: 200 000 dollaria pieninä seteleinä, ja kaksi selkälaskuvarjoa ja varavarjoa. Nämä tuli toimittaan koneeseen puolen tunnin sisällä laskeutumisesta Seattleen.

Lentoemäntä toimitti tiedon tilanteesta ohjaamoon, ja siirtyi kaappaajan ohjeiden mukaan istumaan tämän viereen. Lunnasrahat ja laskuvarjot saatiin järjestettyä hirveällä kiireellä. Koska varjoja oli pyydetty kaksi kappaletta, pelättiin kaappaajan tarkoituksen olevan hypätä panttivangin kanssa. Tämän vuoksi poliisi ei uskaltanut toimittaa koneeseen toimimattomia varjoja. Koneen laskeuduttua Seattleen, rahat ja varjot toimitettiin koneeseen, jonka jälkeen kaappaaja päästi matkustajat ja yhden lentoemännän ulos koneesta.

Kone tankattiin, ja matka jatkui ohjaamomiehistön ja yhden lentoemännän kanssa. Kaappaaja oli vaatinut koneen lentämistä Meksikoon, mutta tämä oli koneen toimintasäteen ulkopuolella. Välilaskupaikaksi sovittiin Reno Nevadassa. Nousun jälkeen kaappaaja komensi koko jäljellä oleva miehistön koneen ohjaamoon. Sisäpuhelimen välityksellä hän antoi tarkat ohjeet lentonopeudesta ja korkeudesta. Lisäksi koneen laskutelineen tuli olla ulkona, ja laskusiivekkeet 15 astetta ulkona.

Noin kello 20 ohjaamossa syttyi varoitusvalo avoimesta luukusta. Ja noin parikymmentä minuuttia myöhemmin miehistö tunsi koneessa heilahduksen. Tätä hetkeä on pidetty kaappaajan hyppyhetken, kone oli silloin jossain n. 40km Portlandista pohjoiseen. Miehistö jatkoi lentoa Renoon, johon kone laskeutui takaporras avoimena kymmenen jälkeen illalla. Konetta seuraamaan määrätty sotilaskone ei huonossa säässä saavuttanut konetta ajoissa, tai siitä ei ainakaan havaittu kaappaajan poistumista.

Dan Cooperia (paljon käytetty D. B. Cooper tulee erään epäilyn nimestä) ei koskaan löydetty. Monet uskovat, että hän ei selvinnyt hypystä, toiset ovat varmoja hänen paenneen rahojen kanssa. Kaappaaja ei tiennyt koneen tarkkaa sijaintia, joten maassa ollut avustaja on epätodennäköinen. Kaappaajan toiminnasta tehtyjen havaintojen perusteella hänen ei uskota olleen kokenut laskuvarjohyppääjä, mutta lentämisestä ja liikennelentokoneista hänelle oli selvästi tietoa. Monet pitävät etsintäaluetta jolla etsintöjä suoritettiin vääränä, mutta alueen läpi virtaavan joen penkasta löydettiin vuonna 1980 kaksi nippua Cooperille annettuja seteleitä. Todiste hypyn epäonnistumisesta, vai taitava harhautus?

Lentokonekaappaus 1970-luvun alussa ei ollut mitenkään ainutkertainen tapahtuma, noina vuosina kaappauksia tapahtui ympäri maailmaa. Mutta tämä kaappaus vaikutti monella tapaa ilmailualaan. Lentokenttien turvatarkastuksiin ryhdyttiin kiinnittämään enemmän huomiota jne. Cooperin kaappaus sai myös jäljittelijät liikkeelle, vastaavia kaappauksia yritettiin ainakin kahdesti. Tämän tyyppisten kaappausten estämiseksi kehitettiin laite nimeltä Cooper Vane (tai se ainakin sai lempinimensä kuuluisan kaapparin mukaan).

Cooper Vane on hyvin yksinkertainen mekaaninen laite. Boeing 727:n takaportaan viereen koneen ulkopuolelle asennettiin jousikuormitteinen evä jonka ilmavirta käänsi koneen liikkuessa takaportaan päälle niin ettei porras päässyt aukeamaan. Kun kone pysähtyi, jousi veti evän ja salvan sivuun, ja porras voitiin jälleen avata.

cooper-vane2  cooper-vane1

Cooper Vane asennettiin ainakin kaikkiin USA:ssa lentäneisiin Boeing 727 -koneisiin. Vastaavaa laitetta on ilmeisesti käytetty myös takaportaallisissa DC-9-koneperheen koneissa. Ilmeisesti laite on kuitenkin ollut amerikkalaisten ilmailumääräysten mukainen, en ole nähnyt Eurooppalaisissa koneissa Cooper Vanea. Ja ainakaan suomalaisissa DC-9-koneperheen koneissa ei tällaista ollut. Muistaako joku paremmin ysin tekniikka tunteva oliko koneessa jokin muu tapa lukita takaporras yläasentoon lennolla?

Cooper Vane -kuvat: Antti Hyvärinen

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *