Perjantailentokone XIII

Tämän perjantain lentokone on kanadalainen. Valmistajansa ensimmäinen monimoottorilentokone, joka oli monella tapaa ainutlaatuinen. Tämä työjuhta oli käytössä vielä 2000-luvulla, vaikka suurimmat ansionsa se hankki Vietnamin sodassa USA:n käytössä. Tämä lentokone on De Havilland Canada DHC-4 Caribou.

1950-luku oli de Havilland Canadan (DHC) puskalentokoneiden kulta-aikaa. DHC-2 Beaver ja DHC-3 Otter myivät hyvin, ei vain puskalentokoneiksi, vaan myös sotilasmarkkinoille. Yhtiö oli kovaa vauhtia erikoistumassa STOL-lentokoneisiin.

Tässä tilanteessa oli luonnollista, että DHC kiinnostui suuremman STOL-koneen suunnittelusta, kun U.S. Army (USA:n maavoimat) julkaisi vaatimukset uudelle kuljetuskoneelle 1950-luvun lopulla. DHC ryhtyi yhteistyössä Kanadan asevoimien kanssa suunnittelemaan uutta konetyyppiä.

Koneen vaatimuksiin kuului mm. kyky huoltaa joukkoja aivan etulinjassa. Vaatimuksien täyttämistä varten koneen piti olla kaksimoottorinen, uudesta tyypistä tulikin DHC:n ensimmäinen itse suunnitteleman monimoottorikone. Moottoriksi valittiin Pratt & Whitney R-2000 Twin Wasp. Moottori oli ollut aiemmin käytössä mm. sellaisissa legendaarisissa kuljetuskoneissa kuin C-54/DC-4 ja Douglas Super DC-3.

Caribou (Karibu) nimen saanut DHC-4 lensi ensilentonsa heinäkuun 30. päivä 1958. Koelennot todistivat sen mitä suunnittelijat olivat halunneetkin, koneella oli erittäin hyvät STOL-ominaisuudet. Kiitoratavaatimus oli alle 400 metriä. Caribou pystyi kuljettamaan 32 sotilas, tai kaksi kevyttä jeeppiä. Takaramppi mahdollisti kuorman tai laskuvarjosotilaiden pudottamisen myös lennossa. Hyötykuormaa kone pystyi kantamaan n. 3600 kg.

U.S. Army kiinnostui luonnollisesti Caribousta, ja tilasi neljä koekonetta tyyppimerkinnällä YAC-1. Vuonna 1959 toimitetuista koekoneista saatujen kokemusten perusteella U.S Army tilasi ensimmäisen sarjan Caribou-koneita. Ensimmäiset 22 konetta toimitettiin Armylle AC-1-tyyppimerkinnällä vuonna 1961. Kaikkiaan U.S. Army tilasi 1960-luvun kuluessa 159 konetta, ollen näin suurin DHC-4:n käyttäjä.

Cariboun tuotanto päättyi vuonna 1971. Tähän mennessä oli valmistunut 307 konetta, pääasiassa sotilaskäyttöön. Tilaukset keskittyivät selvästi maihin ja alueille missä Cariboun erinomaisista STOL-ominaisuuksista oli hyötyä. Tilaajien joukossa olivat mm. Kanada, Ghana, Brasilia, Intia ja Vietnam. Caribouta myytiin myös siviilikäyttöön, lentoyhtiö käyttäjiä löytyi Australiasta, USA:sta ja Etelä-Amerikasta.

Caribou hankki ehdottomasti kannuksensa Vietnamissa. Armeijan joukkojen mukana Vietnamiin siirtyi myös lentokalustoa. Caribou oli kuin luotu Vietnamin vaikeisiin olosuhteisiin. Helikopteri löi itsensä läpi nopeana ja joustavana joukkojen kuljetusvälineenä juuri Vietnamissa. Mutta helikoptereiden ohella tarvittiin myös raskaampaa kuljetuskalustoa. Cariboun STOL-ominaisuuksista otettiin kaikki hyöty irti Vietnamin viidakoissa 1960-luvulla.

Caribou niitti mainetta myös legendaarisen Air American riveissä. Air America oli USA:n keskustiedustelupalvelu CIA:n omistama siviililentoyhtiö, joka tuki CIA:n operaatioita Aasiassa. Air America kuljetti Caribou-koneilla vakoojia, diplomaatteja, varusteita, kaikkea mahdollista Vietnamissa ja sen lähialueilla.

Australian kuninkaalliset ilmavoimat käyttivät DHC-4-koneita pitkälle 2000-lukua, viimeinen kone poistettiin käytöstä vuonna 2009.

 

 

lossy-page1-740px-A_contingent_of_the_Royal_Australian_Air_Force_arrives_at_Tan_Son_Nhut_Airport,_Saigon,_to_work_with_the_South_Vietnames_-_NARA_-_541974.tif

C-7_Caribou

Svnaf-c7-phucat

1024px-DHC-4_ERIM_parked_at_Ramstein_Air_Base_1980

1024px-Australian_DHC-4_Caribou

One thought on “Perjantailentokone XIII”

  • Tervehdys,
    hyviä tekstejä! Toivottavasti jaksat askarrella näitä lisää.
    Apro-pos, itte olen pitänyt erityisen kiinnostavina mm. sellaisia koneita kun:
    – Boeing 247: taitaa olla ensimmäinen moderni liikennelentokone; luotettavat moottorit, säätölapapotkurit, sisäänvedettävä teline, jäänpoisto, IFR mittarivarustus, autopilotti. Tehtiin vissiin just ennen DC-2:a
    – NA XB-70 Valkyrie. Huima saavutus alallaan – ja vielä upean näköinen. Muistaakseni motorbooks on tehnyt tosta tosi hyvän kirjan. NA kaavaili tosta sellasta versiota, jossa olisi ollut deltasiipinen X-15B selässä, josta se olisi ampaissut sitten kiertoradalle. Tosta konseptista oli kuva netissä vielä joku aika sitten.
    – Do-335 ja Cessna 337. tossa tandem-asetelmassa on omat haasteensa värähtelyjen suhteen.
    – Rutan Voyager ja Virgin Atlantic Global Flyer. Olisi kiinnostavaa laskeskella, millä teholla sitä Williamsin turbiinia ajettiin, ja saisiko ton ennätyksen rikottua korkealle tupla-ahdetulla mäntämoottorilla? Polttoainetalous turbiinilla osateholla kun on lähinnä kauhea.

    Tämösiä. Ps.löytyi netstä hiljan aika huima STOL-kone 60-luvulta, Breguet 941 / McDonnell 188, sakkausnopeus jotain 50kt:
    https://www.youtube.com/watch?v=4DAgzBIvqEs

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *